Luento- ja ohjauspalvelut
Activus Oy tarjoaa juuri teidän tarpeisiinne räätälöityjä luentoja sekä ohjausta liittyen mm. vauvan kehittymiseen, lapsen liikkumiseen, lapsen ja nuoren urheiluun, puheen kehitykseen, aistisäätelyyn sekä lapsen ohjaukseen ja avustamiseen erilaisissa arjen tilanteissa. Näitä palveluja tuotetaan tilauksesta esimerkiksi yhdistyksille, urheiluseuroille, päiväkotien ja koulujen henkilökunnalle, henkilökohtaisille avustajille ja koulunkäynnin ohjaajille.
Activuksen arvot
Iloitsemme lapsesta. Meillä kaiken keskiössä on lapsi. Kohtaamme hänet avoimesti, aidosti ja välittävästi.
Arjessa on voimaa. Lapsi ja hänen läheisensä tuntevat oman arkensa ja antavat meille arvokasta tietoa terapian pohjaksi. Tuloksia syntyy, kun harjoiteltavat asiat siirtyvät sujuvasti lapsen arkeen.
Tavoitteet saavutetaan yhdessä. Autamme lasta saavuttamaan tavoitteensa, jotka hän määrittelee mahdollisuuksiensa mukaan itse. Kunnioitamme lapsen lähipiiriä – tärkeintä yhteistyökumppaniamme.
Onni on oppia ja onnistua. Vaalimme lapsen leikkisyyttä, tekemisen iloa ja luontaista halua oppia onnistumisten kautta.