Blogi

Kuntoutusta saavalla koululaisella on monenlaisia tarpeita erityiseen tukeen: Toimimisen, liikkumisen, kommunikoinnin, tarkkaavuuden, keskittymisen ja oppimisen tueksi voidaan tarvita apuvälineitä tai erilaisia terapioita sekä erityistä tukea koulusta. Kuntoutuksen määrät sekä toteutustavat määritellään julkisen terveydenhuollon laatimassa kuntoutussuunnitelmassa, jota terapeutit toteuttavat. Kuntoutus on lapsen lakisääteinen oikeus. Tässä blogissa tarkastellaan yhteistyön tuomia hyötyjä lapsen tavoitteiden saavuttamisen kannalta.

Sain tänään vuoden uurastuksen jälkeen todistuksen kipufysioterapian koulutuskokonaisuudesta. Alla mietteitäni koulutuksen varrelta, teksti on koottu oppimispäiväkirjastani.

Tärkeimpinä asioina koulutuksessa sekä lopputehtävääni tehdessä nousi esille asiakkaan osallistaminen päätöksentekoon sekä kokemus siitä, että hän tulee aidosti kuulluksi ja hyväksytyksi kipukokemuksensa kanssa. Ammattilaisen tavoitteena tulisi olla, että tapaamisen jälkeen asiakkaan huolet ja pelot vähentyvät ja minäpystyvyyden tunne nousee.

Olen aina pitänyt yksilön näkemistä kokonaisuutena ja yhteyden rakentamista lapseen tärkeänä. Lapsen kanssa tulee työskennellä yhdessä, jolloin lapsi osallistuu terapiaan ideoimalla ja terapeutti ohjaa lasta pohtimaan ja ratkaisemaan asioita itse. Yhteistyön tekeminen yksilön, perheen ja muun lähipiirin kanssa, asioiden mahdollistaminen yksilölle ja itsenäisyyden saavuttaminen siinä määrin missä se mahdollista on, ovat merkittäviä työssä huomioitavia osa-alueita.

Aloitin syksyllä 2019 NDT,Bobath-opinnot, jotka ovat syventäneet ymmärrystäni lapsen liikkumisesta, lihasjänteyden vaikutuksista toimintaan sekä terapian aikaisten valintojen tekemisestä. Ajatukset lapsen kokonaistilanteesta ja siihen vaikuttamisen keinoista ovat kasvaneet. Perheiden kanssa tehtävä yhteistyö on lisääntynyt ja ymmärrys fysioterapiasta osana lapsen arkea on selkiytynyt. Pohdin enemmän terapian vaikutusta lapsen arkeen ja osaan huomioida perheen voimavarat entistä paremmin.

Työssäni ja myös töiden ulkopuolisissa keskusteluissa olen kohdannut usein nuoria ja nuorten vanhempia, jotka kertovat akillesjänteeseen kohdistuvasta kivusta. Akillesjänteen ohimenevässä kiputilassa on useimmiten kyse Severin taudista. Severin tauti tarkoittaa akillesjänteen kiinnitysalueen kiputilaa, jossa rasitus ärsyttää kantaluun kasvualuetta. Vaiva on yleinen 9-12 vuotiailla aktiivisesti liikkuvilla nuorilla. Kipu on voimakkainta liikunnan jälkeen (Saarikoski 2016).

Rasitusvammojen yleisyys kasvaa sitä mukaa kun lasten ja nuorten omaehtoinen päivittäinen liikkuminen (esim. puissa kiipeily, metsäleikit, ulkoleikit ja –pelit) vähenee, mutta harrastuksissa treenaaminen kovenee. Lapsen ja nuoren kipua urheillessa tai liikkuessa ei saisi pitää normaalina harjoitteluun kuuluvana asiana, vaan se on aina viesti liiallisesta tai vääränlaisesta kuormituksesta (F.Launay, 2015).

Terapiasuhteen päättyminen herättää tunteita. Iloa siitä, että lapsi pärjää ilman terapiaa ja toisaalta haikeutta luopumisesta. Enemmän kuitenkin iloa ja ylpeyttä lapsen osaamisesta. Teksti syntyi yhden terapiasuhteen päättyessä, jossa konkretisoitui ihanasti lapsen kyky katsoa positiivisesti eteenpäin ja suhtautua erilaisiin luopumisiin mutkattomasti - luonnollisena osana elämää. Todetaan, että ikävä tulee, mutta tässä hetkessä on nyt leikki kesken. Tässä työssä terapeutti ja asiakas oppivat toisiltaan yhdessä.